1.7.2018 voimaan tullut lakiuudistus toi taksialalle lukuisia uusia yrittäjiä ja muutoksia.
Kaikki nämä uudet taksit eivät toimi totutulla tavalla. Hinnoittelun vapautuminen on tuonut omat riskinsä varsinkin öisin ravintoloiden sulkemisaikaan. Kyydin hinta on yllättänyt monet asiakkaat, jotka ovat ottaneet taksin lennosta tai tolpalta. Vasta perillä on selvinnyt, että matkan hinta on huomattavasti kalliimpi, mitä ennen uudistusta. Lisäksi on käynyt ilmi, että kyytimaksuksi on kelvannut vain käteinen raha ja kuittiakaan matkasta ei aina ole saanut. Lisäksi on syytä tarkistaa, että taksamittarin summa vastaa maksupäätteelle syötettyä summaa.
Pelkkä taksikupu katolla ei ole tae siitä, että matka on turvallinen tai hinnaltaan kohtuullinen. Lisäksi ravintoloiden läheisyydessä pyörii tunnuksettomia takseja, joilla on "kyydin metsästäjät" ravintoloiden ulko-ovilla. Nämä hämärätyypit yrittävät haalia asiakkaita melkoisen röyhkeällä ja päällekäyvällä tyylillä. Onpa vielä huhuttu, että osa näistä kyydintarjoajista on jopa aseistautuneita.
Yöllä ravintolasta kotiin lähtiessä, on siis syytä varmistua mihin kyytiin aikoo astua. Lisäksi ei ole väärin kysyä hinta-arviota matkasta tai tehdä sopimus kyydin hinnasta.
Uuden lain myötä asemapaikkasäännöt poistuvat. Tämä tarkoittaa sitä, että taksin ei enää tarvitse kyydin jälkeen palata omalle asemapaikalleen. Usein taksit jäävät kyydin jälkeen lähimmälle tolpalle odottamaan seuraavaa kyytiä. Tästä seuraa se, että jos tilaat kyydin vaikkapa Raisiossa Taxidatan keskuksen kautta, ei saapuva auto olekkaan enää välttämättä se tuttu "raisiolainen" taksi, vaan auto voi olla vaikka kotoisin Salosta, jonka autot kuuluvat myös datan välitykseen. Voi olla, että kuljettajan paikallistuntemus ei välttämättä ole ihan yhtä hyvä kuin ennen lakiuudistusta, mutta palvelu on muuten samaa turvallista taksipalvelua, kuin aikaisemminkin.
Päivystysvelvollisuus poistui myös samalla kun laki muuttui. Uusien taksien ei ole pakko olla ajossa esimerkiksi hiljaisina arkiöinä. Ennen oli paikkakuntakohtaiset ajovuorolistat, joihin autoille oli määrätty ajovuorot, joita tuli noudattaa. Taxidatan välityksessä olevat taksit noudattavat nykyään datan määräämiä ajovuoroja ja autoilla on sen myötä myös velvollisuus päivystää kaikkina vuorokauden aikoina omalla vuorollaan.
Suurin osa esim. Turun, Raision ja Naantalin "vanhoista takseista" kuuluu Lounais-Suomen Taxidatan välityskeskukseen. Nämä autot tunnistaa yhdenmukaisesta "TAXIDATA" teippauksesta. Näissä autoissa hinnoittelu perustuu ennen lakiuudistusta voimassa olleeseen valtioneuvoston määrittäämään taksaan. Näissä autoissa on luvat ja vakuutukset kunnossa ja ne ovat turvallisia matkustusvälineitä.
TAKSI RAISIO
Syksyllä 2018 minuun iski aivan yllätäen pahemman luokan autokuume. Kolmevuotias Toyota Prius+ piti mitä pikimmin vaihtaa uuteen, vaikka vanhassa autossa ei mitään vikaa ollutkaan.
Laki mahdollistaa nykyään myös sen, että yhden taksiluvan haltijalla voi olla useita autoja ja tästä, sekä monesta muustakin syystä, heräsi ajatus jättää vanha auto itselleni ja valjastaa se vielä uudelleen taksikäyttöön. Taxidatan välitykseen kyseistä autoa ei ollut mahdollista saada, eikä se itseasiassa edes kiinostanutkaan. Se olisi tuonut mukanaan lisää kuluja ja myös päivystysvelvollisuuden.
Tilasin autoon leasingilla uuden Mitaxin taksamittarin ja Verifonen maksupäätteen. Kun ne saatiin asennettua oli auto valmis ajoon. Vielä hienot teippaukset kylkiin ja näin syntyi TAKSI RAISIO.
Olen pyrkinyt jo kymmenen vuoden ajan työllistämään yhden päätoimisen kuljettajan, mutta yhden auton tulot eivät kunnolla riitä tuomaan elantoa kahdelle miehelle. Lisäksi joskus tilauksetkin menivät päällekäin, jolloin toinen auto olisi ollut suureksi avuksi.
TAKSI RAISIO:lla ei ole määrättyjä ajovuoroja ja se on hyvä, sillä datan välityksessä olevan auton (auto347) pyörittäminen vaatii myös minun työpanostani. Silloin kun kuljettaja on ajossa data-autolla, minulle jää mahdollisuus palvella asiakkaita toisella autolla.
TAKSI RAISIO:n mittariin on ohjelmoitu samat taksat kuin datan välityksessä olevaan autoonkin. Verifonen maksupääte on yhdistetty mittariin ja se lukee kyytimaksut suoraan sieltä. Maksuvälineinä kelpaavat yleisimmät pankki- ja luottokortit. Laitteessa on myös lähimaksuominaisuus.
Taksiliiton Taksikortti ja Taksikortti Plus kelpaavat myös maksuvälineinä.
Halutessaan asiakas saa lainmukaisen kuitin niin käteis- kuin korttimaksustakin.
Kyydin voi tilata vaikkapa ennakoon ja kyytimaksukin voidaan sopia etukäteen.
Etukäteen tilaaminen on siinäkin mielessä suotavaa, sillä TAKSI RAISIO ei päivystä 24/7
Turavallisia taksimatkoja
TAKSI RAISIO